Kumu Junior Team on pyörittänyt palloa jo 15 vuotta.
Peli uudelleen käyntiin
Kumu Junior Team:in perustava kokous pidettiin 17.12.1992. Lähtölaukaus potkaistiin jo hieman aiemmin. Kun Kumun liigavuoden nousu kääntyi varsin pian ahdinkoon ja seuran toiminta loppui. Kumun junioritoiminta oli kuitenkin Tuomen Matin ohjauksessa hyvällä pohjalla, josta oli hyvä jatkaa junioritoimintaa Kuusankoskella. Tuossa seuran perustavassa kokouksessa oli läsnä Juhani Haapala, Olli Pulsa, Heikki Melin, Raimo ja Terttu Lehtonen, Markku Rainamaa sekä Pertti Rytteri. Puheenjohtajaksi valittiin Juhani Haapala, sihteeriksi Terttu Lehtonen ja taloudenhoitajaksi Raimo Lehtonen. Johtokuntaan valittiin Olli Pulsa, Pertti Rytteri ja Markku Rainamaa. Valmentajien edustajana oli Arto Niemi ja vanhempien edustajana Jukka Nieminen. Kaudelle 1993 seurassa oli 9 poikajoukkuetta sekä yksi tyttö joukkue ja pelaajia yhteensä 202. Kevät – turnaus ja kausijulkaisu tehtiin alkuvuosina seuran puitteissa, muuten joukkueiden tuli toimia itsenäisesti. Pallokoulu, johon osallistui 92 lasta ja Figaro – turnaus hoidettiin joukkueiden toimesta, olivat tulonlähteitä järjestäville joukkueille. Ensimmäinen Kevät – turnaus järjestettiin 18.- 19.4.1993 ja mukana oli 32 joukkuetta. Ensimmäisen kauden budjetti oli noin 50.000 mk, josta turnaustulot kattoi noin puolet. Joukkuetukia seura jakoi 1000 – 4000 mk joukkueille.
Ensimmäiselle toimintavuodelle mahtui lisäksi Naisjaoston perustaminen sekä kutsu turnaus 10. - 11.7 Kuusankosken ystävyyskaupungin Mulheimin juniorijoukkueita vastaan. Turnauksessa oli mukana myös Reipas, MP ja MiKi. Kauden loppupuolella nousi esille myös alueen suurseuran perustaminen. Kumu JT hylkäsi tuon asian ja teki yhteistyötä vain Papen kanssa. Seurakunnan kanssa yhteistyö aloitettiin Matti Perälän ja Arto Havon aloitteesta. Pytynlahden kesäleiri ja päättäjäiset, joissa palkittiin vuoden pelaajat ja valmentaja, oli yhteisiä toimintamuotoja. Tuohon aikaan oli varsinainen Suomi ilmiö kirkon ja futiksen yhteistyön ympärillä.
Varsin tiiviin ensimmäisen toimintavuoden aikana luotiin joukkueille toiminta pohja sekä edellytykset seuratyölle. Alkuaikoina sali- ja kenttävuorot puhuttivat paljon valmentajia, tilojen vähyys ja kenttävuorojen tasapuolinen jako aiheutti keskustelua. Keskustelut oman harjoitushallin saamisesta heräsivät ja maaliskuussa 1993 tehtiin selvitystyötä kaupungin kanssa omasta kuplahallista. Tämä hallihanke ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja Kumu JT esitti vetoomuksen kaupungille, ettei harjoitusvuoroja jaettaisi vieras paikkakuntalaisille.Kyse oli lähinnä Urheilutalon salista ja vuorojen vähyydestä johtuen vuoroja jaettiin vain B-junnuille. Joukkueet siirtyivätkin omatoimisesti käyttämään Valkealassa olevaa yksityistä hallia. Oman hallin saaminen jäi kuitenkin kytemään ja seura varautui mahdollisiin hallikustannuksiin taloudellisesti jo vuonna 1994.
Pelaajamäärät kasvoivat ja sen myötä seuralla oli joukkueita kaikissa juniori-ikäluokissa.Useissa ikäluokissa oli mahdollisuus kahteen joukkueeseen ja tytöt aloittivat toiminnan omina joukkueina vuonna 1995 Dn-82 ja En-84. Hippo-futiskoulut sekä yhteistyö kuusankoskelaisten markkinoiden kanssa antoivat taloudelle parempaa pohjaa. Seuralle tarjottiin mahdollisuutta Bingo – toimintaa paikkakunnalla, mutta tuosta ajatuksesta seura kuitenkin luopui. Yhtiön, kaupungin, 100 – vuotissäätiön tuki sekä joukkuekohtaiset tukijat mahdollistivat joukkueiden osallistumisen turnauksiin sekä valmentaja koulutuksen. Voimmekin sanoa, ettei talous asettanut esteitä toiminnan ja sen kehittämiselle. Mannerheimin lastensuojelu liitto palkitsikin seuran 1994 YK:n perheen vuoden palkinnolla ” Pallo pyörittää perhettä”. Paikallisen SBC – radion junnuradio oli aikansa erikoisuus myös seuralle. Pape ja FC–Kumu tarjosivat yhteistyötä seuralle pallopoika työn muodossa. Korvauksen pienuus ei houkutellut joukkueita mukaan. Päätös oli huono seuratoiminnan kannalta.
1996 seuralla oli ehkä toimintansa laajin organisaatio. Seura palkkasi työllistämistuella seurahenkilön ja saimme toimitilat KT–Sportcenterin tiloista. Pallokoulut ja kortteliliiga toiminta sai uutta virtaa. Valmentamiseen ja valmentajiin panostettiin enemmän. Seura myönsi valmentajille varustepaketit vuosittain ja muutamia vapaa-ajan tapahtumia järjestettiin vuosittain. Kaakkois-Suomen piiri palkitsi seuramme Fair Play palkinnolla. Samu Puujalka sai palkinnon junioripelaajana ja seurahenkilönä palkittiin Juhani Haapala. Seura sai myös palkintona 100 jalkapalloa.
Harjoitusolosuhteissa ja seuratyössä parannettavaa
Kuusankosken hallihanke sai uuden alun Martti Koskisen vetämästä projektista, joka sai tukea myös Harri Kampmanilta. Helmikuun 23. 1995 oli yli 50 henkilöä kuulemassa alustavaa suunnitelmaan ala-kentälle suunniteltavasta hallista. Tuo hanke oli ” poliittisessa ristitulessa” paikkakunnalla alusta asti ja näin ollen sillä ei ollut menestymisen mahdollisuuksia. Kyseistä hanketta yritettiin vielä keväällä kääntää lämmitettävän tekonurmen suuntaan tuloksetta. Näiden hankkeiden jälkeen katseet käännettiin Myllykoskelle ja seuramme sai Myllykosken maapohjahallista kaksi vuoroa.
Lindqvistin Ilpon johdolla B – junioreihin panostus lisääntyi, olihan seuran tavoite tuottaa pelaajia Kuusankoskelaiselle edustusjalkapallolle, joka tosin etsi vielä paikkaansa. Kauden päätteeksi B – junnut tekivät matkan Englantiin, joka tosin aiheutti kritiikkiä. Olihan se luonnollista, sillä olihan kyse Kuusankoskelaisesta palloilusta. B – junnujen vierailu saarivaltakuntaa ei jäänyt seurassa ainoaksi. Lassi Lehtonen teki myös kahden viikon leirin Cambridgeen ja myöhemmin hän haki myös seuralta pelilupaa Englantiin. Arto Lautamatti oli seuramme ensimmäisiä edustuspelaajia kun hän siirtyi KTP:n riveihin syksyllä 1996. Alueen ” suurseurat” eivät kuitenkaan vielä noteeranneet toimintaamme ja pelaaja siirrot oli heidän mielestään pelkkä ilmoitusasia. Seuramme kuitenkin piti kiinni oikeuksistaan ja välimiesoikeuden päätöksellä Kumu JT sai ensimmäiset siirtorahat 3000 mk. Palloliitossa kuitenkin siirryttiin varsin pian kasvattajaraha järjestelmään ja sitä kautta Kumu JT on saanut korvausta pelaajasiirroista. Tosin rahasummat eivät suuria ole olleet. Kasvattajaraha järjestelmä on kuitenkin osoittanut tarpeellisuutensa pelkille junioriseuroille. Kumu JT kuitenkin kirjelmöi kasvattajaraha järjestelmästä piirille, koska oli tullut ilmi, etteivät kaikki seurat rekisteröineet pelaajiaan kasvattajarahajärjestelmään ja näin kasvattaja seuroja ei huomioitu. Palloliitto oli järjestelmän toimivuuden ja valvonnan jättäneet kokonaan seurojen vastuulle.
1990 luvun puolessa välissä seuran vetovastuun kantoivat pääosin ikäluokat -82,-83 ja -84. Jorma Nöjd puheenjohtaja kautena toiminta oli vilkasta ja meillä oli hyvät yhteydet moniin päättäviin elimiin. Seuratyössä oli paljon aktiiveja, Arto Havo, Ari Häkkinen, Jari Pulli muutamia esille nostettavaksi. Yhteistyö Viron jalkpalli klubin kanssa loi peli ja virkistysmatkoja molemmin puolin. Kyseiset henkilöt olivat oman joukkueen lisäksi mukana myös kehittämässä yhteistä hyvää.
90–luvun lopulla oli kuitenkin selvästi nähtävissä tietynlainen laskeva kiinnostus yhteisiin tapahtumiin. Alun hyvä ote yhteisiin tapahtumiin oli katoamassa. Seura ” talkoot” hinnoiteltiin ja näin joukkueiden talous ja toiminta muodostui seuran toimintaa ja taloutta tärkeämmäksi.
Lokakuussa 1996 nousi esille myös suurseura hanke Kuusankoskella. Kumu JT oli mukana myös noissa keskusteluissa, mutta ehdoton lähtökohtana oli, ettei seuran nimeä muuteta. Paikkakunnan edustusjalkapalloilu eli jälleen murrosta. Taloudelliset seikat, pelaajien siirtyminen Kuusankosken ulkopuolelle ja junioreiden jatkomahdollisuudet puhutti seuraihmisiä. FC – Kuusankosken syntymisen myötä, myös Kumu JT otti sen tavallaan omaksi edustusjoukkueekseen. Yhteistyö ei kuitenkaan ollut sitä mitä sen olisi pitänyt olla ja yhteistä säveltä ei kuitenkaan löytynyt. 1998 perustettiin Kuusankosken jalkapalloseurat toimikunta, jota veti Petteri Metiäinen ja seurastamme oli mukana Ari Häkkinen, Arto Havo ja Juha Vanhanen. Toimikunta saikin luotua rajat juniori palloilulle ja paremmat lähtökohdat yhteistyölle paikallisten seurojen kesken. FCK:n ja Kumu JT:n välillä sovittiin B-junnuista ja kasvattajarahoista. Tuona kautena B–junnut pelasi Kari Nöjd valmennuksessa. Joukkue saavutti SM–sarjapaikan ja säilytti sen. Jatkomahdollisuudet kuitenkin kariutui joukkueen hajottua. Seurojen panostus junioritoiminnan kärkeen ei kuitenkaan riittänyt ja joukkueen hajoaminen oli pettymys myös junioritoiminnalle. Kaikesta huolimatta Kuusankoskelainen junioritoiminta ja valmennus voi olla ylpeä noista ajoista. Myöhemmin monta tuon joukkueen pelaajaa nousi eri seurojen edustusjoukkueisiin. Tuomas Aho aina 18–vuotiaiden maajoukkueen kautta kansainvälisille kentille.

B-junnut SM kaudelta 1998. Ylärivi vas:Timo Ärling, Tuomas Aho, Antti Kivelä, Tommi Purho, Niko Käyhkö, Samu Puujalka, Daniel Martineg-Sorsa, Tuomas Hirvonen, Sami Piira, Ari Puranen (jouk.joht ) Juha Halttunen (huoltaja) Kari Nöjd ( Valmentaja ) Alarivi vas: Naim Miftari, Petteri Mäkelä, Valtteri Kuusisto, Arto Uotila, Tomi Hilden, Kosti Nieminen, Tuomas Kansikas ja Esa Takala
’90-luvun loppupuolella muita suuria tapahtumia oli seuran järjestämä Suomi – Liettua 18 vuotiainen EM – karsintaturnaus 1997. Vuonna 1998 Kymi–turnaus veti mukaan 48 joukkuetta ja yli tuhat pelaajaa. Noina vuosina myös pallokoulut ja kortteliturnaukset olivat erittäin suosittuja. Pallokoulun myötä seuraan syntyi aina uusi ikäluokka. Tyttö joukkueiden aktiivisuus palkittiin 1998 kun B- tytöt nousivat SM – sarjaan. Piirinsarjoissa on menestystä tullut vaihtelevasti ja vuosittain on pelaajia valittu piirin joukkueisiin. Harjoitusolosuhteista johtuen monet joukkueet tekijät yhteistyötä Kotka, Lahden ja Mikkelin suuntaan. Varsinainen seuratoiminta ei kuitenkaan kiinnostanut. Seura siirtyi yhden vuosikokouksen käytäntöön ja toimihenkilöille maksettiin korvauksia toiminnasta. Vähemmällä byrokratialla ja palkitsemalla yritettiin saada toimintaan aktiivisuutta.
Kumu JT B-tytöt pelasivat kaudella 1999 tyttöjen SM-sarjaa. Joukkueenjohtajana toimi Anne Immonen ja huoltajana Merja Mäkelä.
Kuvassa ( takana ) Carita Stenberg, Harri Mäkelä (valm) Merja Pulsa, Jorma Mäkelä (valm), Irina Parkkinen, Laura Kukkola.
(edessä) Tiina Mäkelä, Tiina Nurmiainen, Tiina Pöyhönen, Heli Hermunen, Elina Immonen, Tiina Uotila, Suvi Mäkelä, Elina Haapala, Kaisa Ojala, Maiju Ojala.
Kouvolan ja Kuusankosken yhteishankkeena kaavailtiin alueelle 80 – luvunlopussa suurhallia. Tuon ajan jälkeen on esillä ollut jo aiemmin mainittuja yksityisiä hallihankkeita.1998 aloitettu hallihanke toteutui vuonna 2000. Sami Hyypiä –areena saatiin käyttöön 6.11.2000. Kumu Junior Team on perustajaosakkaana noin 31 % osuudelle.Halli toi toivotut hyvät harjoitteluolosuhteet, mutta kustannukset puhuttivat joukkueita.Osakepääoman hankintaan seura oli varautunut ja taloudellisesti selvisimme joukkueiden ja seuran yhteistyöllä. Hallin käyttöasteen turvaamiseksi oli harjoitusajoissa joustettava ja se synnytti kritiikkiä seuran sisällä. Hallin hyödyntämisessä oli myös parannettavaa, aivan uudet olosuhteet aiheuttivat valmennukselle myös uudet vaatimukset.
Olosuhteiden parantuessa, vanhemmissa ikäluokissa tapahtui edelleen pelaajakatoa. Valkealan Kajo ja Kumu JT löivät hynttyyt yhteen 86 – ikäluokassa vuonna 2001. Sama tapahtui hieman myöhemmin 91–ikäluokassa Papen kanssa. Myös taloudelliset asiat nousivat eräiden joukkueiden kohdalla esille. Seuran yhteinen varainhankinata ja toiminta olivat lamaantuneet, toisilla joukkueilla ei ollut niin hyviä sponsori mahdollisuuksia kuin toisilla. Toiminta joukkueissa ajautui varsin eriarvoiseksi.

Ammattimaisuuden tulo junioritoimintaa alkoi näkyä myös Kumu JT:ssä. Ympärivuotinen harjoittelu, kilpailu muiden lajien kanssa nousi esille. Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa –järjestelmä haki toimintamuotoaan myös Kumu JT:ssä. Joukkueiden toiminta oli eriytynyt seurasta, joukkueet olivat omia seuroja seuran sisällä. Vuonna 2003 nousi esille seurojen yhdistyminen FC–Kuusankosken ja Kumu JT välillä. Sami Metiäinen teki yhdessä FC-Kuusankosken kanssa kattavan selvitystyön seurojen yhdistymisestä. Seuran johto ja joukkueet ei kuitenkaan ollut valmis seurojen yhdistymiseen. Joukkueiden itsenäinen toiminta ei antanut mahdollisuutta kehittää toimintaa ja yhteisien hankkeiden toteuttaminen oli vaikeaa.
Nyt on aika uudelle taktiikalle
Tänään voimme tyytyväisinä todeta toiminnan olevan jälleen hyvällä mallilla. Seuralla on toimiva joukkue -92 junioreista alaspäin, sekä tyttö- ja naisjoukkueet, yhteensä 10 joukkuetta. Kaikki joukkueet osallistuvat sarjoihin ja toimivat aktiivisesti. Taloudenhoidolle on löytymässä selkeät suuntaviivat ja kustannuksiin varaudutaan myös yhteistoimin. Seurahenkilöt ovat jälleen aktivoituneet, ja sen myötä toiminnan laatu on koko ajan parantumassa.
Nyt seuran täyttäessä 15 vuotta ja FC Kuusankosken juhliessa kymmenettä pelikauttaan voitaneen todeta, että panostus juniorityöhön ei ole ollut turhaa. Kaikki se vapaaehtoistyö, mitä seuraihmiset ovat tehneet, on arvokasta ja sitä tarvitaan jatkossakin. Ammattimaisuuden ja vapaaehtoisuuden yhteistyölle tulee löytää toimiva muoto. Lajin hyvä valmennus, toimiva ammattimainen ote takaa tuloksia.
Puheenjohtajat
Juhani Haapala 1992 - 1994
Jorma Nöjd 1995 - 2000,
Hannu Kallio 2001 – 2006
Jari Kinnunen 2007 -
Sihteerit
Terttu Lehtonen 1992 - 1993
Pirjo Ojala 1994 - 1996
Esko Räsänen 1997
Hannele Kelin 1998 - 2002
Jaana Heinonen 2003 -
Rahastonhoitajat
Raimo Lehtonen 1992
Juhani Haapala 1995 - 2002
Hanna-Leena Kuittinen 2003 – 2005
Tuija Makkonen 2006 -
Junnupäällikkö
Seuran toimintaa on pyritty vuosittain valitsemaan junnupäällikkö tai valmennuspäällikkö.Lisäksi toimintaa ovat avustaneet monet henkilöt, tehden erilaisia tehtäviä seurassa. Juhani Haapala vuosina 1995 – 1997, Juha Vanhanen 1998 ja Sami Metiäinen 2000–luvun alussa. Pallokoulua on vetänyt Jari Pulli 90 – luvunpuolesta välistä aina 2000–luvun alkuun. Tämän jälkeen pallokoulut oli joukkuevetoisia ja Jari Laine / 90–junnut oli vastuussa vuosina2001 – 2005 ja vuonna 2006 Tuija Makkonen ja 92–junnut. Yhteisvoimin on pidetty yllä mm kevätturnauksen ja päiväkotiturnauksen järjestämistä. Valmennuspäällikkönä aloitti vuoden 2006 lopulla kokenut jalkapallokonkari Janne Lindberg. 2007 junioripäällikön tehtävät otti vastaan Mika Toikka.
Muut edustukset
Seuran pitkäaikainen varapuheenjohtaja Arto Havo toimii Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtajana ja on SPL:n valtuuston jäsen sekä SPL:n seuravaliokunnan jäsen. Hannele Kelin toimii sarjavaliokunnassa, Tuija Makkonen nuorisovaliokunnassa ja Janne Lindberg toimii alue- sekä liigavalmentajana.